Muutaman viikon ajan olen aika ajoin käynyt katsomassa Glow:n blogisivua, jos vaikka joku blogin kirjoittaja olisi tuottanut jonkinnäköistä uutta materiaalia sinne. Olen silmät viirulla kurkkinut hyviä kommentteja, sekä odottanut, että omat ajatukseni päätyisivät sinne hyvin oma-aloitteisesti ilman, että minun tarvitsisi kauheasti ponnistella sen eteen. Näin ei kuitenkaan ole käynyt. Ei ole kyse siitä, etteikö minulla olisi ollut mitään sanottavaa, mutta saamattomuuteni on vain vienyt minut mukanaan. Nyt päätin avata viiruiset kurkkivat silmäni ja kirjoittaa joitain kasautuneita ajatuksiani.

Viime aikoina olen miettinyt paljon niin sanottuja ”clickejä”, eli ryhmiä tai porukoita, joissa liikumme ja vietämme aikaa. Nämä klikit voivat muodostua muun muassa työkavereista, harrastuskavereista, seurakuntatyypeistä tai sitten ihan sattuman kautta samaan ryhmään ajautuneista ystävyksistä. Erityisesti minua ovat mietityttäneet juuri nämä ryhmät, jotka muodostuvat täysin erilaisista ihmisistä. Miten he ovat ajautuneet yhteen?

Viime marraskuussa, kun Etelä-Suomeen saapui mieletön lumisade ja kadut täyttyivät kymmenistä senteistä lunta, jouduin yllättävään tilanteeseen. Muutin nykyiseen asuinpaikkaani vasta syksyllä, joten en silloin vielä tiennyt talon asukkaista mitään. Säntäsin ulos etsimään autoani lumikasojen takaa, lunta oli ainakin metreittäin, jos minulta kysytään. Yritin miettiä, millä ihmeellä kaivaisin autoni esiin lumikasojen takaa, kunnes ystävällinen naapurin mies saapui apuun. Siinä sitten yhdessä lapioimme ja putsasimme auton ympäriltä lunta ja jotenkin päädyimme, ihme ja kumma, puhumaan autoista. Naapurin mies oli ehdottomasti Korealaisten autojen kannattaja, eikä siinä ollut paljoa vastaan sanomista. Tilanne eteni siihen, että kolme muuta iäkästä naapurin miestä saapui myös kolaamaan lunta autojensa ympäriltä ja siinä me sitten viisi naapurusta puhuimme autoista, kuin kaiken tietäjät. Jotenkin minä vain olin saanut paikkani eläkeikäisten miesten ryhmittymästä, yhdistävänä tekijänä autot. Myöhemmin asiaa pohtien olen ymmärtänyt, että usein siihen ei edes tarvita paljoa, että tällainen porukka tai klikki voi syntyä. Välillä nimittäin on tuntunut siltä, että aikuistenkin maailmassa jyllää sellaiset ala-asteelta peräisin olevat periaatteet, kuka saa kuulua ryhmään tai kuka valitaan viimeisenä leikkiin, jolloin saat leikkiä huonommilla barbeilla tai actionmäneillä! Nyt täytyy vielä vain liittoutua talon Marttoihin, niin homma on hanskassa.

Tuntuu että ainakin kaikkien teologian opiskelijoiden on jossain vaiheessa pakko miettiä sitä, mikä on ihmisen luonnollinen kyky toimia Jumalan tahdon mukaan, ja mitä Raamatun ohjeet siihen lisää. Siitä usein ollaan yhtä mieltä, että ihmiselle on vain hyväksi teroittaa oikein tekemistä ja oikein ajattelemista Raamatun kautta, mutta vaikeampi kysymys on se, kuinka paljon ihminen osaa toimia oikein luonnostaan ilman apuneuvoja.

Tässä vähän lapsellista näkökulmaa. Tämän perusteella tuntuu, että on oltava jotain luontaista kykyä toimia oikein.

Kaikki mitä minun on todella tarvinnut tietää opin jo lastentarhassa.

Jaa kaikki.

Pelaa reilua peliä.

Älä lyö ihmisiä.

Pane tavarat takaisin sinne, mistä otit ne.

Siivoa omat sotkusi.

Älä ota tavaroita, jotka eivät ole sinun.

Pyydä anteeksi kun loukkaat jotakuta.

Pese kätesi, ennen kuin rupeat syömään.

Vedä vessa.

Pikkuleivät ja kylmä maito tekevät hyvää.

Elä tasapainoista elämää - opi jotakin ja ajattele jotakin ja piirrä ja maalaa ja laula ja tanssi ja leiki ja tee työtä vähän joka päivä.

Ota nokkaunet iltapäivisin.

Kun lähdet ulos maailmaan, varo liikennettä, pidä toista kädestä ja pysyttele yhdessä muiden kanssa.

Tajua ihme. Muista pieni siemen viilipurkissa: juuret menevät alas ja kasvi ylös eikä kukaan oikein tiedä, miten ja miksi, mutta me olemme kaikki samanlaisia.

Kultakalat ja hamsterit ja hiiret ja pieni siemenkin viilipurkissa kuolevat kaikki. Niin mekin.

Ja sitten muista Astrid Lindgrenin kirjat ja ensimmäinen oppimasi sana, suurin kaikista: KATSO

Kaikki mitä sinun tarvitsee tietää, on siellä jossakin. Kultainen sääntö ja rakkaus ja perusterveydenhuolto. Ekologia ja politiikka ja tasa-arvo ja tervejärkinen elämä. Ota mikä tahansa noista kohdista ja käännä se hienoille aikuisten termeille ja sovella sitä perhe-elämääsi tai työhösi tai hallitukseesi tai maailmaasi ja se pysyy totena ja kirkkaana ja lujana. Ajattele, miten paljon parempi maailma olisi, jos me kaikki, koko maailma, saisimme pikkuleipiä ja lasin maitoa noin kolmelta iltapäivällä ja sitten menisimme peiton alle torkulle. Tai jos kaikilla hallituksilla olisi peruspolitiikkana panna tavarat aina takaisin sinne, mistä ne ottivat ne, ja siivota omat sotkunsa. 

 ps. Ainoa huono juttu noissa ajattomissa totuuksissa on että ne eivät ole itseni kirjoittama, vaan Robert Fulghumin.

Sain kaveriltani älyttömän hyviä “kristittyjen iskurepliikkejä”. Ajattelin jakaa nämä kultaiset neuvot myös teidän kanssanne, joten keräsin niistä muutamia ja tässä ne tulee. Voitte sulatella näitä joulun yli ja rohkaistua sitten keväällä Glow-illoissa En takaa näiden toimivuutta!

1. “nice bible.”

2. “is this pew taken?”

3. “for you i would slay two Goliaths”

4. “i would go through more than Job for you”

5. “you are perfect, except with all the sin.”

6. “when Moses struck the rock, water flowed from it like a river. i promise i will never strike you.”

7.”you are so unblemished that i would sacrifice you.”

8. “what, this here? oh.. thats my study bible - it’s a little bigger but i can handle the extra spiritual and physical weight.”

9. “shall we tithe?”

10. “at points in my life i have been referred to as Samson”

11. “the word says ‘Give drink to those who are thirsty, and feed the hungry’; how about dinner?”

12. “im not like those other Christ Church guys.”

13. “i believe one of my ribs belongs to you.”

14. “can I buy you a non-alcoholic beverage?”

15. “now i know why Solomon had 700 wives… Because he never met you.”

16. “your hair is like a flock of goats descending from Gilead”

17. “do you need prayer? because i am certainly willing to lay hands on you”

18. “if you say no, im going to tear my clothes, get in my sackcloth and rub dust into my head..”

19. “if you say no, i’m going on a pilgrimage.”

20. “unfortunately i cant perform miracles and ive only got enough bread and fish for 2 people.”

21. “i really like your spirituality, it goes well with that shirt.”

22. “if we were around with noah… then you, me… pair.”

23. “i sit with my mum at church”

24. “who’s your favorite apostle?”

25. “i would leave 99 sheep to come and find you… and then i would carry you home joyfully on my shoulder”

Näitä riittäis vielä vaikka kuinka, mutta kun oot lukenu nää, niin voit kertoo, mikä näistä vois olla SUN mielestä toimivin

Luin netissä aikani kuluksi sitä sun tätä ja päädyin nauramaan Bunny suicides- huumorille. Itse ilmiö ei ollut uusi, koska muistan nähneeni näitä sarjakuvia jo vuosia sitten.  Jos et tiedä mistä tässä pupujen itsemurhahuumorissa on kyse, käy katsomassa täältä.

Kyllähän tuo naurattaa. Tällaista hyvän ja huonon maun rajalla olevaa huumoria on olemassa nykyään todella paljon. Nämä puput ovat itse asiassa aika viattomia verrattuna moneen muuhun.

Toisaalta huumori on vaan huumoria ja elämälle saa nauraa. Joskus huumori jopa auttaa selviämään raskaista ja vaikeista tilanteista. Ensihoitajilla, poliiseilla tai sotilailla on työpaikoilla varmasti paljon mustaa huumoria.  Eikä kyseessä tarvitse edes olla noin uljas ammatti, vaan riittää jokin muukin jossa välillä stressitaso on korkealla tai työ puuduttaa ja sitä pitää jollain tapaa elävöittää. Tällainen sisäpiirin huumori saattaisi loukata ihmisiä jossain muualla, mutta työpaikan sisällä auttaa tiukan paikan tullen pitämään pään kylmänä.

Toisaalta taas huumorissa helposti mennään sellaisten rajojen yli, joita ei tavallisessa keskustelussa saa rikkoa. Mielestäni on olemassa piirteitä jotka tekevät huumorista huonoa tai jopa väärää. Esimerkiksi hyväkään huumori ei saisi sisältää lähimmäisten pilkkaamista selän takana tai suoraan. Pitäisi pyrkiä puhumaan sellaista joka rakentaa eikä horjuta. Yksi Raamatun sananlasku viittaa samaan: “Kielen varassa on elämä ja kuolema -niin kuin kieltä vaalit, niin korjaat hedelmää.” Sananl. 18:21

Saako siis mauttomuuksille nauraa?  En tiedä. Yhtä kaikki hyvän ja huonon huumorin rajaa ei voi vetää vain yleisillä linjoilla, vaan se pitää miettiä aina tilanteen ja ihmisen mukaan. Joskus vasta huumorin seurauksista huomataan oliko se mautonta vai ei.

ps. Pakko ottaa loppuun teologiaa mukaan. Kirkon historiassa on joskus hauskanpitoa ja huumoria pidetty syntisenä touhuna. Harmi, sillä paljon hyviä nauruja ja paljon hauskanpitoa on mennyt hukkaan. Sitä paitsi Raamatustakin löytyy tietääkseni ainakin yksi vitsi. Filem. 11 sisältää huulenheittoa, joka ei ehkä nykypäivän bunny suicides- kuvien rinnalla tunnu juuri miltään, mutta omana aikanaan on ollut ihmisiä hauskuuttava sanaleikki. 

Näin uutisoi yksi Suomen valtamedia nettisivujensa etusivulla. Kyseessä oli tietysti BB-Johan ja uutinen koski Big Brotherin tapahtumia. Uutisjutun ingressissä jatketaan kysymyksellä: Vaan kuka ajeli ja kenet?

Ei, tämä juttu ei käsittele Big Brotheria. Monilla on mielipide sarjasta joko puolesta tai vastaan. Tai sitten se yleisin: Ei kannata mutta seuraa silti. Mielipiteitä löytyy, eikä niitä tarvitse lukea kenenkään blogitekstistä.

Enemmän kuin kyseisen jutun sisältö itseäni pani mietityttämään sen otsikko. Oikeasti itseäni ei kauheasti kiinnosta mitä jonkun karvoille tapahtui tai mitä ei, mutta silti otsikko jostain syystä herätti huomion. Kaikessa tyylittömyydessään (erityisesti ottaen huomioon otsikon huutomerkin!) otsikko on kai onnistunut, koskä tässäkin blogissa siitä kirjoitetaan. Ja mediassa huomion saaminen on aina ykkösjuttu ja päämäärä.

Vai onko? Toisaalta jokainen media on omillaan eikä sinäänsä edusta mitään suurempaa. (Paitsi ehkä YLE, siitä en tiedä.) Eri mediatkin ovat vain yrityksiä, joiden tarkoitus on saada asiakkaita ja siten rahaa. Median asiakas on median seuraaja, ja eri ihmisiin huomion saa kiinnitettyä eri tavalla. Eri tapoihin pitää yrittäjyyden nimissä olla myös oikeus. Mutta silti mielestäni on ihan tervetullutta keskustelu siitä, minkälaiset arvot medilla voi ja pitää olla. Mitä on soveliasta tehdä ja kirjoittaa suuria katsoja- ja lukijatilastoja havitellessa. Luulisin että tässä arvokeskustelussa olennaista on se, miten kohdella muita ihmisiä. Sensaatiouutisissa on aina kyse jonkun rajan ylittämisessä. On se sitten poliitikon pilkkaamista tai Jokelan tapahtumin lähiomaisten liian agressiivista haastattelua. Kyse on lähimmäisen kunnioittamisesta, tai lähimmäisen rakastamisesta.

On se hienoa että Johanin karvoista päästiin kristinuskon perusajatuksiin. Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Vähän sama kultaisen säänön sanoin: Kaiken mitä haluat ihmisten tekevän teille, tehkää se heille. Mediatermeillä: Julkaise toisista vain sellaista materiaalia, jota haluat että itsestäsi julkaistaisiin. Tässä kaikessa on suuri viisaus niin omaan pieneen elämään kuin suurelle medialle.

Tein taas elämässäni omat perinteiseni: Jätin erilaiset työt ja opiskelut pahasti viimehetkeen ja lopulta jouduin tekemään hommia kauhealla kiireellä viimeisten päivien aikana ennen deadlineja. Kolme yötä ja unta niille yhteensä 12h ei tiedä viimeiselle päivälle hyvää. Sen jälkeen on kyllä jonkinlaisessa tuubassa, kun järki ei kulje ja ainoa mitä odottaa on ylipitkät päiväunet. Ja kunnon palautuminen kaikesta vaati ainakin sen 24h, ennen kun on taas normaalisti elämässä kiinni. Tätä on tullut harrastettua liian paljon.

Jotenkin sitä voisi ajatella, että jos on liian kiire, jättäisi asioita vain tekemättä. Mutta kun yleensä ei voi. Syitä löytyy monenlaisia: Joskus on oikeasti jotain sellaista, jota ei voi jättää tekemättä. Tai sitten on töitä tai muita ns. pakollisia menoja, jotka on hoidettava kiireellisten opiskelujen ohessa. Joskus taas tuntuu että muut kärsivät, jos jättää jotain tekemättä. Joskus sitä taas on vaan liian tunnollinen joitakin opiskeltehtäviä kohtaan. Jokainen voi arvioida, mitkä syyt ovat hyviä, ja mitkä eivät.

Jos hommat menee “kolmen päivän tuuban” tavoin överiksi, on kai pohjimmiltaan kyse lepopäivän viettämisestä. Tai enemmänkin sen puutteesta. Toki yksittäisiä sprinttejä jaksaa silloin tällöin, mutta jos jatkuvasti on kiire, (tai vain tykkää tehdä elämässä paljon asioita), ei oikeasti jaksa ilman säännöllisen lepopäivän rytmittämistä kalenteriin. Itse sen on joutunut kokemaan kantapään kautta, ja varmaan joudun vielä joskus uudestaan. Kuitenkin uskon, että myös Jumalan näkökulmasta tässä piilee siunaus meidän elämälle: Kun vietämme lepopäivän (viikoittain?), niin yleisesti asiat vain menevät paremmin. 

Mutta mikä on oikeaa lepäämistä?  Mielestäni joskus seurakunnissa on turhaan hurskasteltu ja hukutettu lepopäivän lepo-ulottuvuus kaiken hengellisen aktiviteetin, kuten kirkossa käymisen, rukoilemisen tai Raamatun lukemisen alle. Anteeksi jo valmiiksi kärkevä ilmaus. Kärkevyyden voisin peruuttaa, mutta asian ytimestä pidän kiinni. Lepopäivän suhteen meidän kaikkien pitäisi miettiä, miten oikeasti lepään? Mikä lataa omia akkuja? Joillekin lepääminen on yksin olemista, joillekin lepääminen ja virkistäytyminen vaatii paljon kavereita ja elämää ympärille. Joku haluaa lukea tai katsoa leffoja, toinen taas haluaa lähteä ulos tai ravintoloihin. Ei ole yleistä “oikeaa” tapaa levätä, on vain “oikea” tapa jokaiselle henkilökohtaisesti. Vasta sitten kun oma lepomoodi löytyy, saattaa siihen kylkeen varsin helpostikin liittyä luontevasti ja rentouttavasti rukousta, Raamatun lukemista, tai vaikka kirkossa käyminen.

”Miehet eivät juoruile, se on naisten hommaa!” Kajahtaa miehinen ääni takapenkiltä. ”Kyllä miehetkin juoruavat, oikeastaan he puhuvat p*skaa toisistaan ja lesoavat saavutuksillaan”, kajahtaa vastalause etupenkiltä. Autossa vallitsee perinteinen ”miehet vs. naiset” asetelma.

-Mitäs ne akat täällä juoruilee, kuuluu sanonta. Mutta onko juoruilu pelkästään feminiininen piirre vai juoruilevatko miehetkin? Pohdimme ystävieni kanssa juoruilun eri nimityksiä ja niiden merkityksiä. Olimme samaa mieltä siitä, että juoruilu on aina jonkinlaista henkilöinformaatiota, mutta erimielisyyttä tuntui herättävän se, täytyykö juorun aina olla negatiivista. Minä väitän, että juoru voi koostua myös positiivisesta tiedosta henkilöstä, joka ei ole itse paikalla. Esimerkiksi parhaan ystävän kihlautumis- tai vaikkapa vauvauutiset, jotka kerrot iloisesti toiselle ystävällesi. Tähän perusteluun nojautuen uskallan väittää, että myös miehet juoruilevat.

P*askan/ pahan puhuminen toisesta ihmisestä taas on mielestäni täysin eri käsite kuin juoruilu. Silloin lähtökohtana on usein tahallinen teko puhua jostakusta pahaa, niin ettei henkilö itse ole paikalla. Usein liioittelemme tapahtunutta ja lisäilemme pieniä yksityiskohtia, jotka saattavat jopa muuttaa sisällön täysin.

Olen varma siitä, että meistä jokainen on joskus syyllistynyt juoruiluun ja pahan puhumiseen muista ihmisistä, joko tahattomasti tai tahallisesti, sillä juoruilu on hyvin inhimillinen piirre meissä. Voisimme kuitenkin yrittää kiinnittää huomiota siihen, mitä suusta päästämme ja jäämmekö kuuntelemaan, kun joku työpaikalla kertoo likaisimmat juorut työtoverista. Voisimme tällaisissa tilanteissa esimerkiksi kohteliaasti ilmoittaa, että emme halua kuulla moisia juttuja tai yksinkertaisesti poistua tilanteesta. Samoin voisimme yrittää olla luomatta ennakkokäsityksiä ihmisistä, joita emme vielä tunne. Itse olen ainakin useasti törmännyt juuri seurakunnan piireissä siihen, että huhut kulkevat nopeaan tahtiin. Ennen kuin ehdit tutustua johonkin uuteen ihmiseen, saattaa hänellä olla jo jonkinnäköinen ennakkokäsitys sinusta. Ehkä olet se jonkun ex-tyttö- tai poikaystävä tai sinut on leimattu eriävistä mielipiteistä johonkin lokeroon. Tällaisia tilanteita voimme hyvin välttää niin, että annamme kaikille mahdollisuuden luoda itsestään omanlaisensa kuvan, emmekä loisi sitä niiden huhujen perusteella, jotka satuimme kuulemaan kahvipöydässä.

En kuitenkaan halua päättää tekstiäni siihen, että osoittelisin teitä moraalisella etusormella ja kieltäisin juoruilemasta. Päinvastoin. Juoruilu on sallittavaa, sillä niin kuin jo alussa totesin, onhan se uutisten vaihtoa, niin hyvässä kuin pahassa. Kuulkaa siis naiset. Jos teitä vielä moititaan tästä ns. ”naisten juoruilusta”, niin neuvokaa te puolestanne miestänne, kuinka ajaa autoa, mihin parkkeerata, muistuttakaa wc:n istuimen alas laskemisesta ja tehkää kaikkea sitä, mikä on ”akkojen hommaa”, kuten juoruilukin. Uskoisin, että näillä uhkailuilla olisi auton takapenkkikin hiljentynyt.

Pari hajanaista ajatuspalaa sieltä täältä, jotka on puhutellut tässä viime aikoina.

Miten Isä Jumalan ja Jeesuksen välinen suhde näkyi Jeesuksen elämässä? Miten taivaan Isä rakasti ja osoitti rakkauttaan Jeesusta kohtaan? Taivaan Isä teki Jeesuksen kautta ja kanssa monia ihmeitä ja heillä oli monia valtavia hetkiä yhdessä kun Poika sai todistaa Isästä meille ihmisille. Poika sai olla mukana monessa rakkauden teossa, joita Isä Hänen kauttaan teki. Isä sanoi Pojalle ihmisten kuullen, “Tämä on Minun rakas Poikani”. Se oli varmaan hieno kokemus Jeesukselle ja rohkaiseva - rakastava Isä.

Miten Jeesus rakasti opetuslapsiaan? Opetuslapsille saattoi olla isokin kynnys lähteä seuraamaan Jeesusta, mutta Jeesuksen seurassa he olivat turvassa, hyvässä hoidossa ja opetuksessa. Opetuslapset siis saivat henkilökohtaista opetusta ja oppivat Jeesuksen toimintaa seuraamalla ja Hänen ohjauksesta. Vasta sen jälkeen Jeesus lähetti heitä eteenpäin. Varmasti mahtavaa aikaa opetuslapsille, siis haastavaakin ja ainakin kovasti kasvattavaa ja jännääkin. Jeesus lupasi myös Pyhän Henkensä heille kun Hän nousi
taivaaseen. Henkilöhkohtaisen lohduttajan, rohkaisijan, opettajan.. jotakin vielä enemmän?

Kuulin radiosta perjantai Kristukselle liikkeen synnystä ja sen vaiheista Tapani Suonnon kertomana. Siitä, miten alussa oli hurjasti väkeä ja ihmisiä ja myöhemmin toiminta alkoi hiipua. Nimi vaihtui One Way Missioniksi. Jumalan voimisti liikkeen uudelleen ja se laajeni Intiaan, Kiinaan, Afrikkaan, ja ympäri Suomen. Tähän samaan teemaan liittyy Jer.30 ja kuolleet luut, jotka saivat lihaa ympärilleen. Aikataulut on Jumalan ja aika on Hänen hallussaan. Herätystä ei synny tekemällä tai yrittämällä. Se tapahtuu silloin, kun Jumalan niin päättää. One Way Mission on vahva todistus. Suonto mainitsee jotain tähän tapaan, että ei päivääkään, etteikö Jumalan apua tarvittaisi ja oltaisi siitä täysin riippuvaisia. Tästä syntyy lepo Jumalan kanssa. Lepo ja rauha siitä, että Herra on se, joka johtaa ja pitää asiat järjestyksessä. Minulla ei tarvitse olla kahdenkymmenen vuoden päässä olevaa unelmaa tai suurta visiota. Joillakin toki voi olla ja Jumala varmaan voi sellaisiakin antaa. Mutta parempi elää tässä päivässä ja tätä hetkeä ja olla murehtimatta huomisesta ja tulevasuudesta. Toisin sanoen, elää pienistä asioista, joista tulee suuria Juamlan valtakunnassa. Miten Jumala toimii nyt tässä hetkessä minun kanssani, minun kauttani, muiden kautta minulle.

Kesän omat ajatukseni voi tiivistää kahteen sanaan: helppoa ja mukavaa. Lähinnä tarkoitan tiettyjä elämän perusarvoja, jotka tekee olemisesta mielekästä. Ehkä kolmanneksi elämän on hyvä olla välillä ainakin vähän haastavaa. Siis siten että joutuu astumaan oman mukavuusvyöhykkeen ulkopuolelle. Monesti vasta sitten oppii uutta. Mutta sen jälkeen saa taas olla helppoa ja mukavaa.

Aika idealistista. Oikeastihan asiat ei mene niin, että elämän voisi määritellä aina helpoksi ja mukavaksi. Ainakaan se ei päde omaan elämääni. Välillä ongelmat ovat olleet itse aiheutettuja, välillä asiat ovat vain luonnostaan menneet tietyllä tavalla. Mutta ehkä juuri siksi elämän perusarvojen pitäisi olla positiivisia ja tavoitteet mukavuudessa. Siis koska ongelmia ja murheita tulee vastaan muutenkin.

Tuntuu että nykyään seurakunnissa on trendikästä puhua elämän haasteista, kiusauksista, lapsuuden kivuista, omista prosesseista jne. Eikä siinä mitään, kaikki ne ovat tärkeitä aiheita. Ja kun tällaiset asiat kolahtaa ja puhuttelee omalla kohdalla, ei niitä pidä työntää tiedostamattomiin, vaan yrittää ajan kanssa käsitellä. Kenties kuitenkin prosessointi menee liiallisuuksiin, jos ongelmia pitää hakemalla hakea, jotta voisi olla “kunnon kristitty”. Silloin elämästä tulee liian ongelmakeskeistä. Vaarana on se, että liikaa keskitytään ihmisten heikkouksiin, puutteisiin ja ongelmiin ja unohdetaan kaikki ihmisten vahvuudet. Siis kaikki yksilölliset osaamiset ja ihmisten lahjakkuudet. Siihen tiivistyy myös oma oivallukseni: Kun elän omilla vahvuuksillani ja teen pääasiassa sitä mistä nautin, elämä on ainakin hitusen verran helpompaa ja mukavampaa. 

Klisee nostettiin taas esiin: Suomalaiset miehet eivät osaa näyttää tunteitaan. Asiaan tartuttiin kesäkuun Kotimaassa (24/2008). Artikkelissa todetaan, että nykyajan miehet osaavat puhua tunteista, mutta tunteiden näyttäminen on kuitenkin vielä hakusessa. Samaan hengenvetoon todetaan, kuinka miehille on tyypillistä reagoida tietyllä tavalla, jos joku kertoo syviä tuntemuksia tai ongelmia. Vastaus voi olla tyyliin ”kyllä tämä tästä näin” tai “sä oot hyvä jätkä”. Tunnistan itseni. 

Mielestäni tunteettomuus- klisee ei kuitenkaan pidä paikkansa. Ainakaan täysin. Jos olet erimieltä, voit käydä päivittämässä mielipidettä näissä tilanteissa.

→ Tuhannet miehet huutaa jääkiekkomatsissa. Jos oma joukkue pärjää, kaikki tuulettavat. Jos taas vastustaja pärjää, kirotaan ja salaa vihataan vastustajan faneja. Jos peli on tylsä (ja tunteeton) aina voi hätävarana huutaa tuomarille ”nuijaa” tai ”seepraa”. 

→ Kymmenentuhatta rokkaria huutaa stadikalla Iron Maidenia lavalle. Tai vähän maltillisemmin pukeutuneet vaativat Mr. Springsteenia esiin vielä kerran kolmen tunnin soiton jälkeen. Oli keikka sitten mikä tahansa, suomalaiset miehet eivät jää yhtään muita vaisuimmiksi tai ole vähemmän fanaattisia. Hyvässä ja pahassa.