Johanin pyllykarvat saivat kyytiä!

7 11 2008

Näin uutisoi yksi Suomen valtamedia nettisivujensa etusivulla. Kyseessä oli tietysti BB-Johan ja uutinen koski Big Brotherin tapahtumia. Uutisjutun ingressissä jatketaan kysymyksellä: Vaan kuka ajeli ja kenet?

Ei, tämä juttu ei käsittele Big Brotheria. Monilla on mielipide sarjasta joko puolesta tai vastaan. Tai sitten se yleisin: Ei kannata mutta seuraa silti. Mielipiteitä löytyy, eikä niitä tarvitse lukea kenenkään blogitekstistä.

Enemmän kuin kyseisen jutun sisältö itseäni pani mietityttämään sen otsikko. Oikeasti itseäni ei kauheasti kiinnosta mitä jonkun karvoille tapahtui tai mitä ei, mutta silti otsikko jostain syystä herätti huomion. Kaikessa tyylittömyydessään (erityisesti ottaen huomioon otsikon huutomerkin!) otsikko on kai onnistunut, koskä tässäkin blogissa siitä kirjoitetaan. Ja mediassa huomion saaminen on aina ykkösjuttu ja päämäärä.

Vai onko? Toisaalta jokainen media on omillaan eikä sinäänsä edusta mitään suurempaa. (Paitsi ehkä YLE, siitä en tiedä.) Eri mediatkin ovat vain yrityksiä, joiden tarkoitus on saada asiakkaita ja siten rahaa. Median asiakas on median seuraaja, ja eri ihmisiin huomion saa kiinnitettyä eri tavalla. Eri tapoihin pitää yrittäjyyden nimissä olla myös oikeus. Mutta silti mielestäni on ihan tervetullutta keskustelu siitä, minkälaiset arvot medilla voi ja pitää olla. Mitä on soveliasta tehdä ja kirjoittaa suuria katsoja- ja lukijatilastoja havitellessa. Luulisin että tässä arvokeskustelussa olennaista on se, miten kohdella muita ihmisiä. Sensaatiouutisissa on aina kyse jonkun rajan ylittämisessä. On se sitten poliitikon pilkkaamista tai Jokelan tapahtumin lähiomaisten liian agressiivista haastattelua. Kyse on lähimmäisen kunnioittamisesta, tai lähimmäisen rakastamisesta.

On se hienoa että Johanin karvoista päästiin kristinuskon perusajatuksiin. Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Vähän sama kultaisen säänön sanoin: Kaiken mitä haluat ihmisten tekevän teille, tehkää se heille. Mediatermeillä: Julkaise toisista vain sellaista materiaalia, jota haluat että itsestäsi julkaistaisiin. Tässä kaikessa on suuri viisaus niin omaan pieneen elämään kuin suurelle medialle.