Olen huomannut, että monesti juuri älyttömimmät ajatukset johtavat suuriin tai vähemmän suuriin oivalluksiin. Oma ajatukseni kulku tosin on ajoittain varsin vilkasta, jonka seurauksena törmään tilanteisiin, joissa seurassani olevat henkilöt eivät olekaan ihan pysyneet kärryillä. Tällaiset tilanteet vaativat vain pienen tilannepäivityksen, jonka jälkeen keskustelua voidaan taas jatkaa. Esimerkkinä voisi toimia vaikka tilanne, jossa näen jäätelömainoksen. Se muistuttaa minua kotona odottavasta jäätelöpaketista pakastimessa, josta päädyn miettimään laitoinko kenties maidon jääkaappiin. Maitoa muistellessani minut valtaa kahden sekunnin säikähdysreaktio. Jätinkö kenties kahvinkeittimen päälle? Kauheaa, jos syttyisi tulipalo. Tulipalo pistää miettimään, jos vaikka soittaisin jollekulle, joka varmistaisi kahvinkeittimen tilanteen…kunnes muistan unohtaneeni soittaa tärkeän työpuhelun. Näin olisimme päässeet jäätelömainoksesta soittamatta jääneeseen puheluun. Aasinsilta on varsin selkeä, naisen logiikalla ainakin!

Pohdiskelin kerran myös metrossa, siellä suurien ajatuksien synnyinmaalla, oranssin muovisilla penkeillä katsellessani goottityttöjen kajaalin lisäyssessiota, että miksi kuulokkeiden johdot ovat aina solmussa? Itse laitan kuulokkeeni aina pieneen pussiin, jotta ne eivät sotkeentuisi muiden tavaroiden kanssa laukussa. Mutta aina, kun kaivan ne esiin kuunnellakseni musiikkia, on johtoihin ilmestynyt solmu jos toinenkin. Solmuitta ei kuulokkeita saa laukusta kaivettua!

Vähän kyllä harmittaa monien miesten vaimojen ja tyttöystävien puolesta. Nykyinen kesä kun on yksi parhaista (..tai pahimmista, riippuu kuka puhuu) urheilukesistä. Ensin kesän alle kaksi ja puoli viikkoa Jääkiekon MM-kisoja, kesäkuussa kolme viikkoa EM-jalkapalloa ja päälle vielä kesän lopulla melkein kuukauden olympialaiset. Yhteensä siis sellainen pari kuukautta 8 tuntia päivässä ruudun äärellä. Ja todelliset urheiluhullut selaa tietysti loput päivästä netissä tilastoja, urheilujournalismia, hidastuksia, koosteita ja vanhojen kisojen videonäytteitä. Kiitos YLE ja Elävä Arkisto! Siinä voi naiset heittää hyvästit unelmille pitkistä yhteisistä lomamatkoista. Monia miehiä kun ei saa millään lähtemään kisojen aikaan. Toki miesten esittämä syy voi olla raha tai väsymys, todellisuudessa kyse on kuitenkin urheilusta. Tiedoksi vaan kaikille urheiluleskille.

Eihän se tietysti aina niin mene, että miehet katsoo kisoja ja naiset vaan tylsistyy. Toki on niitäkin pareja, joissa molemman ovat urheiluhulluja, tai vastaavasti kumpaakaan ei kiinnosta. Joissakin tapauksissa voi jopa olla tilanne täysin toisin päin, jolloin vain parin parempaa puoliskoa kiinnostaa. Erilaisia variaatioita löytyy ja hyvä niin.

Jos nyt kuitenkin pysytään miehet ja urheilulesket yleistyksessä, voisivat kaikki naiset yrittää keksiä jonkinlaista vastaiskua miehillä. Valitettavasti vaan vaikka kasaisi ja nauhoittaisi digiboksiin viikon Täydelliset naiset, Greyn Anatomian, Ugly Bettyn ja kaikki Sinkkuelämät, ei siitä saa yhteensä kun 8 tuntia viikossa, jos edes sitäkään. Sen katsoo yhdessä päivässä mutta urheilua tulee sen verran seitsemänä päivänä viikossa. Näin se vaan menee. Vai keksittekö naiset jotain muuta vastarintaa?

Eipä siinä. Pitää varmaan hakea pullo Carlsberg “Probably the best beer in the world” jalkapallo-olutta ja mennä seuraamaan kun Venäjä tiputtaa Ruotsin (!) ja Hollanti (oma ehdoton suosikki!) hoitaa koko kisat.

Istuskelin yhden kaverini kanssa muutama päivä takaperin Kauppiksen opiskelijaravintolassa. Puhuimme vähän suomalaisesta bisneksestä ja intouduimme pohtimaan kohtuuden käsitettä rahassa, voiton tekemisessä ja laajemminkin elämässä.

Nykyään vallalla tuntuu olevan trendi, jonka mukaan voiton ja saavutusten maksimoiminen on ainoa oikea tapa elää. Tärkeää ei ole se, mitä omistaa, vaan miten aikansa käyttää omaisuuden kasvattamiseen. Olit sitten osakemenestyjä, insinööri tai opiskelija. Vastaavasti jos on vapaata, niin ihmiset potevat syyllisyyttä kieroutuneessa omatunnossaan. Varsinkin jos vapaan tai loman käyttää nukkumiseen, löhöilyyn tai epämääräiseen pyörimiseen sen sijaan, että suunnittelisi tarkasti loman ja asettaisi sille ”pakkototeuttaa” tavoitteita. 

Kohtuuttomuus on selvä sivuoire ihmisten saavuttamispaineista. Ei osata tyytyä siihen mitä on tai mitä on saavutettu. Aina pitää olla suurempaa, nopeampaa ja parempaa. Järjen ääni katoaa, kun pitää olla parempi ruohonleikkuri kuin naapurilla.

Mitähän tapahtuisi, jos jokin korkea taho yhteiskunnassa määrittelisi kohtuudelle rajat. Mutta missä menee raja?  Kuinka paljon tavaraa on kohtuullista omistaa? Kuinka materialistinen voi olla, ennen kuin lipsahtaa synnin puolelle? Siinä olisikin valiokunnalle pohdittavaa. Jos ottaa lähtökohdaksi sen, että maailman meno on pääasiassa kohtuutonta, voisi rajan tekemisellä noin nopeasti järkeiltynä olla paljon positiivista vaikutusta. Niiltä pois joilla paljon on, ja niille lisää joilta puuttuu. Ajatuksena kuulostaa hyvältä, mutta silloinkin kun tästä on tehty aate tai ideologia, on saatu vain lisää ongelmia.

Joskus tuntuu, että ennen vanhaan hyvään aikaan ihmisissä oli sisäänrakennettuna jonkinlaista kohtuutta. Töideni puolesta joudun silloin tällöin selvittämään pieniä ihmisten välisiä kärhämöintejä. Ennen joidenkin lakipykälien mukaan oli oikein käyttää kohtuuttomia voimakeinoja, ”jos ei voinut mieltään malttaa.” Siis jos ei voinut mieltään malttaa! Ei taitaisi toimi nykypäivänä. Ehkä ennen ei tullut liikaa ylilyöntejä, vaan kohtuus piti nyrkit kurissa.

Ennen ihmiset olivat tyytyväisiä elämään kun suurimmaksi osaksi kaikki oli hyvin. Siltä se ainakin näin nykypäivästä katsottuna näyttää. Ehkä ihmisillä oli luonnostaan parempi itsetunto, eikä jatketta tarvinnut hakea muualta. Meillä on painolastina erilaiset lähtökohdat ja aivan erilailla menestymiseen pakottava maailma. Nykyiselle yhteiskunnalle ei voi mitään, mutta tulevaan voi vaikuttaa.

Jos miettii viikonpäiviä, niin on sana maanantai saanut jälkimaukseen tietyn kirpeyden. Hyvä puoli maanantaissa on, että se aloittaa aina uuden viikon, mutta negatiivisen sävyn se saa usein siitä, että maanantaista on pisin matka viikonloppuun, jolloin usein vapaapäiviä vietetään.

 No minäpä keräsin minun maanantaini, viikon ensimmäisen päivän plussat sekä miinukset ja tässä ne tulevat.

 Plussat

+ Aurinkoinen- sekä VAPAApäivä. Ehdottomasti ansainnut ihka ensimmäiset pisteet.

+ Pieni lapsi rattaissa nauraa minulle ruokakaupan kassajonossa. Tekee mieli vilkaista peiliin, olisiko mahdollisesti jotain jäänyt huomaamatta. En ole täysin varma lisäisinkö tämän miinuksiin vaiko plussiin, mutta pettämätön ulkoinen naurettavuuteni saakoon plussat

+ Teinityttö kuuntelee metrossa Spice Girlsejä. Vanhaa kunnon Spice Girls- fania lämmittää nuoren tytön musavalinta, sillä tuo tyttö istui vielä hiekkalaatikolla kakkuja leipomassa, kun minä itkin kolme päivää Gerin eroamista yhtyeestä.

 + Ajan Puotilan kentän ohi, jossa ainakin 100 naista trikoissa tekee seisoviltaan etutaivutuksia ja minä näen kaiken takaapäin. Tilanne ei tietenkään ole nolo, koska naisethan ovat luonnollisesti panostaneet ja laittaneet päällensä upouudet lycra-trikoonsa.

 Miinuksien lista on lyhyempi, mutta ainahan kaivelemalla löytää jotain valittamista. Sellainen perussuomalainen luonteenpiirre minustakin löytyy.

-  Olen lehtiosastolla valitsemassa naistenlehtiä ja päädyn taas tuijottamaan Suomen ja Ruotsin välisiä hintaeroja. Suomessa saan maksaa lehdestä tuplahinnan. Kurtistelen hetken otsaani ja ostan lehden.

- Yllättäen myös polttoaineen hinta löytää tiensä miinuslistalleni. Eniten varmasti ärsyynnymme me dieseliä tankkaavat, jotka joudumme maksamaan reippalla mielellä myös sen dieselveron. Eikun iloinen tankkaushymy päälle asemalla ja bensaa 10 senttiä halvempaa dieseliä tankkiin.

  Loppuun vielä kerron teille, kuinka myös tiistaipäivääni niin karmaisi kuin hihitytti Iltalehden kuva Vesa Keskisestä otsikkona: ”Poltin naamani”. Näin meidän mediamme pitää huolen siitä, että tärkeinkin uutinen tavoittaa jokaisen suomalaisen. Tsemppiä Vesalle!

Moi. Kiitos kysymästä. Töissä menee ihan hyvin, uusia ideoita mielessä ja pieni mahdollisuus perustaa oma tiimi tai projekti uuden teeman ympärillä. Se olis haastavaa ja innostavaa. Jumalan näkymistä omassa elämässä olen koittanut nähdä, vaikka ehkä kuitenkin pitäis katsoa sinne Jumalaan päin eikä omaan elämään. Isän vauhti, siis hitaus, ja etäisyys ei vaan oikein tunnu itselle sopivalta. Näinköhän sitä kuitenkin huomaa, että on muuttunut aika paljon juuri töidenkin kautta. Ehkä se on koulutusta johonkin muuhun.. niin ainakin toivon, että on jotain muuta vielä jossain vaiheessa, vaikka jotenkin sitä on kuitenkin realistisemmaksi tullut. Tietysti haluaisin jo sen toisen rinnalle ja ihmettelen, että mikä mättää kun ei sitä löydy. Mietin tässä, että koitanko hoitaa omaa elämääni ja pääseekö Jumala siihen käsiksi. Vaan eipä ole eväitä tai osaamista tehdä toisin. En oikein usko siihenkään, että pitäisi kaikki heittää pois ja lähteä jonnekin ambomaalle. Kyllä mielestäni Jumalan olisi hyvä puhua asiasta selkeästi. Tutkimattomat ovat Herran tiet. Saatana lankesi ja kapinoi Jumalaa kohtaan. Olenko minä kapinoinut. Olen varmasti, ehkä vieläkin varmaan, mutta yritän tehdä sitä vähemmän ja vain kysellä. Ehkä olen oppinut olemaan suorempi ja enemmän oma itseni sekä töissä että seurakunnassa. Hmm.. kyllä asioita tapahtuu. Kaipaan lähemmäksi Jumalaa, mutta en pääse sinne ilman Häntä. Aika on karistanut pintakristillisyyttä ja tekopyhyyttä, yhdistänyt seurakunta-, työ-, kaveri-, ja koti-minää :D.

C.S. Lewis kirjoittaa hienosti suoraselkäisyydestä ja ihmisistä, jotka ova taipuneita (fiktiivinen Space Trilogia). Taipuneisuuteen liittyy toisen epäkunnioittaminen ja halveksiminen.. ehkä vain jopa pienissäkin määrin. Hyvä lääke tähän on ilmaista ajatuksensa suoraan ja pyrkiä päästä eroon liiallisesta hienotunteisuudesta tai kristillisyyden yms. vaatimasta ulkokultaisuudesta. Tai siis se, että ei pyri olemaan pyhä ja täydellinen.. ei siis tarvitse olla, eikä kukaan ole. Tai voisiko sanoa myös, että on enemmän oma itsensä eikä jarruttele liikaa :).

Hmm. Nyt aloin pohtimaan, ehkä ihan hyväkin, kun sain mahdollisuuden alkaa kirjoittelemaan nuorten aikuisten blogiin, joka avataan kohta. Olen aina pitänyt kirjoittamisesta ja se on varmaan kanava, jolla saan niitä asioita eteenpäin, joita Jumala käsittelee mun elämässä ja joita Hän avaa näkemään tämän päivän jopa vääristyneessä ja sairastuneessakin kristillisyydessä. Jumala on kuitenkin sama tänään ja eilen ja aina. Aina Pyhä ja täydellinen ja äärettömän fiksu. Jumala kunnioittaa meitä ja antaa meille vapauden valita ja toimia. Sitä kautta syntyy myös kunnioitus Jumalaa kohtaan, kypsempi suhde. Hmm. Jumalasuhteessa on paljon eri värejä. On rakastava Isä, syliin sulkeva Isä, mentori, viisauden lähde, haastaja, rinnalla kulkija, kasvattaja, kuuntelija, opettaja, sotapäällikkö, … välillä lähellä… välillä kauempana, jotta voisimme kokeilla omia siipiä ja hioutua elämän koulussa, jotta uskokin olisi lähempänä elämää ja toisia ihmisiä.

Kuten Johanna Tukiainen totesi erään lehden kannessa pontevasti vaaleanpunaisessa verryttelyasussaan: ”Minulla on paljon mielipiteitä.”, totean minäkin omaavani mielipiteiden jakamisen taidon ja jakamiseen kuuluu luonnollisesti myös vastaanottamisen ilo, vaikka mielipiteet eivät kävisikään aina yhteen. Tässä siis jotain vastaanotettavaa.

Palaan kuluneeseen viikkoon. Vietän työpäivääni lehden kuvauksissa. Huomaan, että hämmentynyt oloni ei johdu vain muutamasta liikakupista kahvia vaan uudesta tilanteesta, jonka joudun kohtaamaan työssäni. Lehden toimittaja pyytää stylistiä valitsemaan kansikuvaan mahdollisimman suurikaula-aukkoisen mekon. Hän näyttää myös etunojaavan asennon, jossa mallin tulisi poseerata. Kysyn kuvaajalta leikkimielisesti, että näkyyhän napa varmasti kaula-aukosta? Toimittaja kuulee kommenttini ja sanoo, että tissit myyvät lehden kuin lehden. Tilanne hymyilyttää minua edelleen, mutta annan asian olla, sillä malli tuntuu nielevän tilanteen ja olevan sinut sen kanssa.

Omassa arjessani minulla on valintamahdollisuus, katsonko ohjelmaa tai elokuvaa, jos se on mielestäni liian raaka tai väkivaltainen. Voin halutessani ostaa ruoan tai vaatteeni siltä valmistajalta, jonka koen oikeudenmukaiseksi tai luontoa säästäväksi. Minun ei tarvitse myöskään ottaa lähelleni ihmisiä, jotka eivät kunnioita minua, arvojani tai muita minulle tärkeitä asioita. Mutta missä kulkee raja työelämässä? Kuinka pitkälle olen valmis katsomaan sormieni läpi tilanteita, jotka kulkevat omien arvojeni rajoilla? Toimivatko samat valinnan mahdollisuuden lähtökohdat myös työpaikalla tai vaikkapa opiskelupaikassa?

Kyseinen tapahtuma kuvauksissa oli varsin pieni ja se sai minut enemmänkin hymyilemään kuin järkyttymään. Heräsin kuitenkin miettimään, mikä tilanteessa oikeastaan minut pysäytti. Oliko se ikuisesti puhuttanut lausahdus siitä, että tissit myyvät lehdet vai mallin uhrautuminen tilanteeseen? En osaa sanoa, mutta uskon hymyn olevan minulla herkässä, kun lehden ilmestyttyä näen ”photoshopattujen” rintojen vieressä lukevan: Maskeeraus: Laura Juvonen.