Muutaman viikon ajan olen aika ajoin käynyt katsomassa Glow:n blogisivua, jos vaikka joku blogin kirjoittaja olisi tuottanut jonkinnäköistä uutta materiaalia sinne. Olen silmät viirulla kurkkinut hyviä kommentteja, sekä odottanut, että omat ajatukseni päätyisivät sinne hyvin oma-aloitteisesti ilman, että minun tarvitsisi kauheasti ponnistella sen eteen. Näin ei kuitenkaan ole käynyt. Ei ole kyse siitä, etteikö minulla olisi ollut mitään sanottavaa, mutta saamattomuuteni on vain vienyt minut mukanaan. Nyt päätin avata viiruiset kurkkivat silmäni ja kirjoittaa joitain kasautuneita ajatuksiani.

Viime aikoina olen miettinyt paljon niin sanottuja ”clickejä”, eli ryhmiä tai porukoita, joissa liikumme ja vietämme aikaa. Nämä klikit voivat muodostua muun muassa työkavereista, harrastuskavereista, seurakuntatyypeistä tai sitten ihan sattuman kautta samaan ryhmään ajautuneista ystävyksistä. Erityisesti minua ovat mietityttäneet juuri nämä ryhmät, jotka muodostuvat täysin erilaisista ihmisistä. Miten he ovat ajautuneet yhteen?

Viime marraskuussa, kun Etelä-Suomeen saapui mieletön lumisade ja kadut täyttyivät kymmenistä senteistä lunta, jouduin yllättävään tilanteeseen. Muutin nykyiseen asuinpaikkaani vasta syksyllä, joten en silloin vielä tiennyt talon asukkaista mitään. Säntäsin ulos etsimään autoani lumikasojen takaa, lunta oli ainakin metreittäin, jos minulta kysytään. Yritin miettiä, millä ihmeellä kaivaisin autoni esiin lumikasojen takaa, kunnes ystävällinen naapurin mies saapui apuun. Siinä sitten yhdessä lapioimme ja putsasimme auton ympäriltä lunta ja jotenkin päädyimme, ihme ja kumma, puhumaan autoista. Naapurin mies oli ehdottomasti Korealaisten autojen kannattaja, eikä siinä ollut paljoa vastaan sanomista. Tilanne eteni siihen, että kolme muuta iäkästä naapurin miestä saapui myös kolaamaan lunta autojensa ympäriltä ja siinä me sitten viisi naapurusta puhuimme autoista, kuin kaiken tietäjät. Jotenkin minä vain olin saanut paikkani eläkeikäisten miesten ryhmittymästä, yhdistävänä tekijänä autot. Myöhemmin asiaa pohtien olen ymmärtänyt, että usein siihen ei edes tarvita paljoa, että tällainen porukka tai klikki voi syntyä. Välillä nimittäin on tuntunut siltä, että aikuistenkin maailmassa jyllää sellaiset ala-asteelta peräisin olevat periaatteet, kuka saa kuulua ryhmään tai kuka valitaan viimeisenä leikkiin, jolloin saat leikkiä huonommilla barbeilla tai actionmäneillä! Nyt täytyy vielä vain liittoutua talon Marttoihin, niin homma on hanskassa.

Sain kaveriltani älyttömän hyviä “kristittyjen iskurepliikkejä”. Ajattelin jakaa nämä kultaiset neuvot myös teidän kanssanne, joten keräsin niistä muutamia ja tässä ne tulee. Voitte sulatella näitä joulun yli ja rohkaistua sitten keväällä Glow-illoissa En takaa näiden toimivuutta!

1. “nice bible.”

2. “is this pew taken?”

3. “for you i would slay two Goliaths”

4. “i would go through more than Job for you”

5. “you are perfect, except with all the sin.”

6. “when Moses struck the rock, water flowed from it like a river. i promise i will never strike you.”

7.”you are so unblemished that i would sacrifice you.”

8. “what, this here? oh.. thats my study bible - it’s a little bigger but i can handle the extra spiritual and physical weight.”

9. “shall we tithe?”

10. “at points in my life i have been referred to as Samson”

11. “the word says ‘Give drink to those who are thirsty, and feed the hungry’; how about dinner?”

12. “im not like those other Christ Church guys.”

13. “i believe one of my ribs belongs to you.”

14. “can I buy you a non-alcoholic beverage?”

15. “now i know why Solomon had 700 wives… Because he never met you.”

16. “your hair is like a flock of goats descending from Gilead”

17. “do you need prayer? because i am certainly willing to lay hands on you”

18. “if you say no, im going to tear my clothes, get in my sackcloth and rub dust into my head..”

19. “if you say no, i’m going on a pilgrimage.”

20. “unfortunately i cant perform miracles and ive only got enough bread and fish for 2 people.”

21. “i really like your spirituality, it goes well with that shirt.”

22. “if we were around with noah… then you, me… pair.”

23. “i sit with my mum at church”

24. “who’s your favorite apostle?”

25. “i would leave 99 sheep to come and find you… and then i would carry you home joyfully on my shoulder”

Näitä riittäis vielä vaikka kuinka, mutta kun oot lukenu nää, niin voit kertoo, mikä näistä vois olla SUN mielestä toimivin

”Miehet eivät juoruile, se on naisten hommaa!” Kajahtaa miehinen ääni takapenkiltä. ”Kyllä miehetkin juoruavat, oikeastaan he puhuvat p*skaa toisistaan ja lesoavat saavutuksillaan”, kajahtaa vastalause etupenkiltä. Autossa vallitsee perinteinen ”miehet vs. naiset” asetelma.

-Mitäs ne akat täällä juoruilee, kuuluu sanonta. Mutta onko juoruilu pelkästään feminiininen piirre vai juoruilevatko miehetkin? Pohdimme ystävieni kanssa juoruilun eri nimityksiä ja niiden merkityksiä. Olimme samaa mieltä siitä, että juoruilu on aina jonkinlaista henkilöinformaatiota, mutta erimielisyyttä tuntui herättävän se, täytyykö juorun aina olla negatiivista. Minä väitän, että juoru voi koostua myös positiivisesta tiedosta henkilöstä, joka ei ole itse paikalla. Esimerkiksi parhaan ystävän kihlautumis- tai vaikkapa vauvauutiset, jotka kerrot iloisesti toiselle ystävällesi. Tähän perusteluun nojautuen uskallan väittää, että myös miehet juoruilevat.

P*askan/ pahan puhuminen toisesta ihmisestä taas on mielestäni täysin eri käsite kuin juoruilu. Silloin lähtökohtana on usein tahallinen teko puhua jostakusta pahaa, niin ettei henkilö itse ole paikalla. Usein liioittelemme tapahtunutta ja lisäilemme pieniä yksityiskohtia, jotka saattavat jopa muuttaa sisällön täysin.

Olen varma siitä, että meistä jokainen on joskus syyllistynyt juoruiluun ja pahan puhumiseen muista ihmisistä, joko tahattomasti tai tahallisesti, sillä juoruilu on hyvin inhimillinen piirre meissä. Voisimme kuitenkin yrittää kiinnittää huomiota siihen, mitä suusta päästämme ja jäämmekö kuuntelemaan, kun joku työpaikalla kertoo likaisimmat juorut työtoverista. Voisimme tällaisissa tilanteissa esimerkiksi kohteliaasti ilmoittaa, että emme halua kuulla moisia juttuja tai yksinkertaisesti poistua tilanteesta. Samoin voisimme yrittää olla luomatta ennakkokäsityksiä ihmisistä, joita emme vielä tunne. Itse olen ainakin useasti törmännyt juuri seurakunnan piireissä siihen, että huhut kulkevat nopeaan tahtiin. Ennen kuin ehdit tutustua johonkin uuteen ihmiseen, saattaa hänellä olla jo jonkinnäköinen ennakkokäsitys sinusta. Ehkä olet se jonkun ex-tyttö- tai poikaystävä tai sinut on leimattu eriävistä mielipiteistä johonkin lokeroon. Tällaisia tilanteita voimme hyvin välttää niin, että annamme kaikille mahdollisuuden luoda itsestään omanlaisensa kuvan, emmekä loisi sitä niiden huhujen perusteella, jotka satuimme kuulemaan kahvipöydässä.

En kuitenkaan halua päättää tekstiäni siihen, että osoittelisin teitä moraalisella etusormella ja kieltäisin juoruilemasta. Päinvastoin. Juoruilu on sallittavaa, sillä niin kuin jo alussa totesin, onhan se uutisten vaihtoa, niin hyvässä kuin pahassa. Kuulkaa siis naiset. Jos teitä vielä moititaan tästä ns. ”naisten juoruilusta”, niin neuvokaa te puolestanne miestänne, kuinka ajaa autoa, mihin parkkeerata, muistuttakaa wc:n istuimen alas laskemisesta ja tehkää kaikkea sitä, mikä on ”akkojen hommaa”, kuten juoruilukin. Uskoisin, että näillä uhkailuilla olisi auton takapenkkikin hiljentynyt.

Onko sinulle joskus käynyt niin, että aikasi vierähtää tiiviisti täysin joko työn tai opiskeluiden parissa. Vapaa-ajallasi pyrit vain tyhjentämään pääsi ja valittamaan kiireestäsi. Ystäviesi kysyessä kuulumisiasi, vastaat vain hyvää, kiirettä ja paljon töitä. Alat unohtaa asioita ja ärsyynnyt helposti. Väsymys on saattanut siirtyä jo niin sanotusti henkiselle tasolle, eikä nukkuminen auta. Loman alkaessa vaihdat vaihteen vapaalle ja yrität punnertaa itsestäsi kaiken, jotta saisit tehtyä asiat, mitkä olet suunnitellut. Kaiken tämän lisäksi sinua saattaa muistuttaa ajatus lepopäivän pyhittämisestä eli ajan viettämisestä Jumalan kanssa. Moni saattaa sanoa rukoilevansa joka päivä arjen pienissä asioissa, mutta kuinka usein rehellisesti sanottuna pysähdyt ja keskityt täysin Jumalaan, rukoilet ja kuuntelet hänen sanaansa esimerkiksi lukemalla Raamattua?

Minua on jo pitkään, välillä enemmän ja välillä vähän vähemmän, piinannut niin sanotusti hengen velttous. Saatan rukoilla ja kääntyä Jumalan puoleen päivittäin, monesti vaikka autoa ajaessa, työtehtävissä tai ongelmieni ratkaisuissa, mutta huomaan sen menneen siihen, että tilitän Hänelle vain ne ongelmat. Unohdan, että suhteessa on kyse myös kuuntelemisesta. Olen monesti ähkinyt ja pähkäillyt, miksi Raamatun avaaminenkin on niin vaikeaa. Raskaan ja vaikean päivän päätteeksi tuntuu mitättömältä avata Raamattu, sillä lukeminen on välillä vain sanojen lukemista, eikä yksikään sana tunnu saavan merkitystä. Usein kuitenkin ne lukemani kohdat saattavat nousta mieleeni myöhemmin ja ymmärrän, ettei tekemäni työ ole ollutkaan turhaa.

Meillä ihmisillä on usein tapana jaotella asioita hengellisiin ja maallisiin asioihin. Näin varmasti jokainen meistä on joskus tehnyt oman elämänsä kohdalla. Mielessään sulkee Jumalan pois tietyistä päätöksistä tai elämän tilanteista. Olen jo muutaman vuoden toiminut seurakunnassa pyhäkouluopettajana ja opetan aina pyhäkoululapsilleni, että Taivaan Isälle voi kertoa ihan mitä tahansa, vaikka vain siitä, kuinka olet siskosi kanssa syönyt karkkia ja käynyt uimassa. Mielestäni me aikuisetkin voisimme ottaa tästä toimintamallista oppia ja kertoa kuulumisemme Jumalalle. Mikään ystävyyssuhdekaan ei toimi siten, että kerromme ongelmamme aina, kun elämä potkii päähän ja muistamme kuunnella vain silloin, kun siltä tuntuu. Jumala oikeasti on kiinnostunut meistä jokaisesta yksilönä ja haluaa lähentää suhdettamme Häneen.

Toivottavasti kenellekään ei jäänyt tästä päällimmäisenä mieleen ajatus, että haluaisin arvostella tai tuomita ketään. Enemmänkin toivon, että saisin sinut ajattelemaan ja ehkä jopa rohkaistumaan viettämään aikaa Taivaan Isän kanssa, sekä erityisesti kuuntelemaan, mistä Hän haluaa juuri sinulle puhua.

Olen huomannut, että monesti juuri älyttömimmät ajatukset johtavat suuriin tai vähemmän suuriin oivalluksiin. Oma ajatukseni kulku tosin on ajoittain varsin vilkasta, jonka seurauksena törmään tilanteisiin, joissa seurassani olevat henkilöt eivät olekaan ihan pysyneet kärryillä. Tällaiset tilanteet vaativat vain pienen tilannepäivityksen, jonka jälkeen keskustelua voidaan taas jatkaa. Esimerkkinä voisi toimia vaikka tilanne, jossa näen jäätelömainoksen. Se muistuttaa minua kotona odottavasta jäätelöpaketista pakastimessa, josta päädyn miettimään laitoinko kenties maidon jääkaappiin. Maitoa muistellessani minut valtaa kahden sekunnin säikähdysreaktio. Jätinkö kenties kahvinkeittimen päälle? Kauheaa, jos syttyisi tulipalo. Tulipalo pistää miettimään, jos vaikka soittaisin jollekulle, joka varmistaisi kahvinkeittimen tilanteen…kunnes muistan unohtaneeni soittaa tärkeän työpuhelun. Näin olisimme päässeet jäätelömainoksesta soittamatta jääneeseen puheluun. Aasinsilta on varsin selkeä, naisen logiikalla ainakin!

Pohdiskelin kerran myös metrossa, siellä suurien ajatuksien synnyinmaalla, oranssin muovisilla penkeillä katsellessani goottityttöjen kajaalin lisäyssessiota, että miksi kuulokkeiden johdot ovat aina solmussa? Itse laitan kuulokkeeni aina pieneen pussiin, jotta ne eivät sotkeentuisi muiden tavaroiden kanssa laukussa. Mutta aina, kun kaivan ne esiin kuunnellakseni musiikkia, on johtoihin ilmestynyt solmu jos toinenkin. Solmuitta ei kuulokkeita saa laukusta kaivettua!

Jos miettii viikonpäiviä, niin on sana maanantai saanut jälkimaukseen tietyn kirpeyden. Hyvä puoli maanantaissa on, että se aloittaa aina uuden viikon, mutta negatiivisen sävyn se saa usein siitä, että maanantaista on pisin matka viikonloppuun, jolloin usein vapaapäiviä vietetään.

 No minäpä keräsin minun maanantaini, viikon ensimmäisen päivän plussat sekä miinukset ja tässä ne tulevat.

 Plussat

+ Aurinkoinen- sekä VAPAApäivä. Ehdottomasti ansainnut ihka ensimmäiset pisteet.

+ Pieni lapsi rattaissa nauraa minulle ruokakaupan kassajonossa. Tekee mieli vilkaista peiliin, olisiko mahdollisesti jotain jäänyt huomaamatta. En ole täysin varma lisäisinkö tämän miinuksiin vaiko plussiin, mutta pettämätön ulkoinen naurettavuuteni saakoon plussat

+ Teinityttö kuuntelee metrossa Spice Girlsejä. Vanhaa kunnon Spice Girls- fania lämmittää nuoren tytön musavalinta, sillä tuo tyttö istui vielä hiekkalaatikolla kakkuja leipomassa, kun minä itkin kolme päivää Gerin eroamista yhtyeestä.

 + Ajan Puotilan kentän ohi, jossa ainakin 100 naista trikoissa tekee seisoviltaan etutaivutuksia ja minä näen kaiken takaapäin. Tilanne ei tietenkään ole nolo, koska naisethan ovat luonnollisesti panostaneet ja laittaneet päällensä upouudet lycra-trikoonsa.

 Miinuksien lista on lyhyempi, mutta ainahan kaivelemalla löytää jotain valittamista. Sellainen perussuomalainen luonteenpiirre minustakin löytyy.

-  Olen lehtiosastolla valitsemassa naistenlehtiä ja päädyn taas tuijottamaan Suomen ja Ruotsin välisiä hintaeroja. Suomessa saan maksaa lehdestä tuplahinnan. Kurtistelen hetken otsaani ja ostan lehden.

- Yllättäen myös polttoaineen hinta löytää tiensä miinuslistalleni. Eniten varmasti ärsyynnymme me dieseliä tankkaavat, jotka joudumme maksamaan reippalla mielellä myös sen dieselveron. Eikun iloinen tankkaushymy päälle asemalla ja bensaa 10 senttiä halvempaa dieseliä tankkiin.

  Loppuun vielä kerron teille, kuinka myös tiistaipäivääni niin karmaisi kuin hihitytti Iltalehden kuva Vesa Keskisestä otsikkona: ”Poltin naamani”. Näin meidän mediamme pitää huolen siitä, että tärkeinkin uutinen tavoittaa jokaisen suomalaisen. Tsemppiä Vesalle!

Kuten Johanna Tukiainen totesi erään lehden kannessa pontevasti vaaleanpunaisessa verryttelyasussaan: ”Minulla on paljon mielipiteitä.”, totean minäkin omaavani mielipiteiden jakamisen taidon ja jakamiseen kuuluu luonnollisesti myös vastaanottamisen ilo, vaikka mielipiteet eivät kävisikään aina yhteen. Tässä siis jotain vastaanotettavaa.

Palaan kuluneeseen viikkoon. Vietän työpäivääni lehden kuvauksissa. Huomaan, että hämmentynyt oloni ei johdu vain muutamasta liikakupista kahvia vaan uudesta tilanteesta, jonka joudun kohtaamaan työssäni. Lehden toimittaja pyytää stylistiä valitsemaan kansikuvaan mahdollisimman suurikaula-aukkoisen mekon. Hän näyttää myös etunojaavan asennon, jossa mallin tulisi poseerata. Kysyn kuvaajalta leikkimielisesti, että näkyyhän napa varmasti kaula-aukosta? Toimittaja kuulee kommenttini ja sanoo, että tissit myyvät lehden kuin lehden. Tilanne hymyilyttää minua edelleen, mutta annan asian olla, sillä malli tuntuu nielevän tilanteen ja olevan sinut sen kanssa.

Omassa arjessani minulla on valintamahdollisuus, katsonko ohjelmaa tai elokuvaa, jos se on mielestäni liian raaka tai väkivaltainen. Voin halutessani ostaa ruoan tai vaatteeni siltä valmistajalta, jonka koen oikeudenmukaiseksi tai luontoa säästäväksi. Minun ei tarvitse myöskään ottaa lähelleni ihmisiä, jotka eivät kunnioita minua, arvojani tai muita minulle tärkeitä asioita. Mutta missä kulkee raja työelämässä? Kuinka pitkälle olen valmis katsomaan sormieni läpi tilanteita, jotka kulkevat omien arvojeni rajoilla? Toimivatko samat valinnan mahdollisuuden lähtökohdat myös työpaikalla tai vaikkapa opiskelupaikassa?

Kyseinen tapahtuma kuvauksissa oli varsin pieni ja se sai minut enemmänkin hymyilemään kuin järkyttymään. Heräsin kuitenkin miettimään, mikä tilanteessa oikeastaan minut pysäytti. Oliko se ikuisesti puhuttanut lausahdus siitä, että tissit myyvät lehdet vai mallin uhrautuminen tilanteeseen? En osaa sanoa, mutta uskon hymyn olevan minulla herkässä, kun lehden ilmestyttyä näen ”photoshopattujen” rintojen vieressä lukevan: Maskeeraus: Laura Juvonen.